|
|
LEHDISTÖTIEDOTE 6.10.2010 MICHAEL J. FOXIN SÄÄTIÖLTÄ PUOLEN MILJOONAN DOLLARIN APURAHA PROFESSORI MART SAARMAN JOHTAMAAN PARKINSONIN TAUDIN TUTKIMUKSEEN Yhdysvaltalainen Michael J. Foxin säätiö on myöntänyt Helsingin yliopistossa toimivalle, professori Mart Saarman johtamalle tutkimusryhmälle 515 086 dollarin tutkimusapurahan uuden Parkinsonin taudin hoitomuodon kehitystyöhön. Hermo Pharma Oy kehittää yhteistyössä Helsingin yliopiston tutkimusryhmän kanssa aivojen hermosoluja suojaavaa hoitomenetelmää, jonka prekliinistä kehitysvaihetta nyt myönnetty rahoitus merkittävästi nopeuttaa. Kehitteillä olevassa hoitomenetelmässä hyödynnetään uudenlaista CDNF (Cerebral Dopamine Neurotrophic Factor) –hermokasvutekijää, joka suojaa Parkinsonin taudissa tuhoutuvia dopaminergisiä hermosoluja. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet CDNF:n merkittävän terapeuttisen vaikutusmahdollisuuden Parkinsonin taudin prekliinisissä malleissa. Hermo Pharma Oy omistaa CDNF–proteiiniperheen kaupalliset oikeudet. Nyt myönnetty tutkimusapuraha on merkittävä kansainvälinen tunnustus suomalaiselle neurotieteen huippututkimukselle. Apuraha edesauttaa CDNF-molekyylin perustuvan terapian etenemistä potilaskoevaiheeseen. Yhtiön tavoitteena on päästä potilaskoevaiheeseen vuonna 2012. “Tutkimusapurahalla on suuri merkitys tuotekehitystyöllemme. Se vauhdittaa merkittävästi tämän erittäin lupaavan Parkinsonin taudin hoitomuodon kehittämistä mahdollistamalla tutkimuksen etenemisen tärkeään potilaskoevaiheeseen”, iloitsee Hermo Pharma Oy:n toimitusjohtaja Juhani Lahdenperä. Projektin vastuullisena tutkijana toimii professori Mart Saarma Helsingin yliopiston biotekniikan instituutista. Saarman tutkimusryhmä löysi CDNF-kasvutekijän vuonna 2002. Projekti on jatkoa professori Saarman kansainvälisestikin palkitulle tutkimustyölle, jonka tavoitteena on kehittää uusia hoitokeinoja Parkinsonin tautiin. Parkinsonin tauti on hitaasti etenevä neurologinen sairaus. Taudin oireet johtuvat aivojen hermosolujen vähittäisestä kadosta. Solukadon myötä aivotoiminnalle tärkeä välittäjäaine dopamiini vähenee. Tautia esiintyy kaikkialla maailmassa. Suomessa tautiin sairastuneita on noin 10 000.
LISÄTIETOJA: Toimitusjohtaja Juhani Lahdenperä, Hermo Pharma Oy, puh. 050 366 9502 Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen www.hermopharma.com
HERMO PHARMA OY Hermo Pharma Oy on suomalainen lääkekehitysyhtiö, joka keskittyy keskushermosto- ja silmäsairauksiin. Yhtiön merkittävimmät lääkekehitysprojektit ovat toiminnallisen heikkonäköisyyden (amblyopia) hoito aikuisissa ja CDNF-hermokasvutekijän käyttö Parkinsonin taudin hoidossa. Hermo Pharma Oy keräsi äskettäin 1 miljoonan euron siemenrahoituskierroksen. Rahoituksesta vastaavat Helsingin yliopiston Rahastot ja Veraventure Oy. Yhtiön lääkekehitys saa tukea myös Tekesiltä. www.hermopharma.com
MICHAEL J. FOX –SÄÄTIÖ Michael J. Fox Foundation for Parkinson’s Research –säätiö on yhdysvaltalainen Parkinsonin taudin tutkimusta tukeva organisaatio. Hollywood-näyttelijä Michael J. Fox perusti säätiön tukemaan taudin tutkimusta sairastuttuaan itse tautiin. Säätiö tukee innovatiivista tutkimusta, jolla on merkittävää potentiaalia taudin uusien hoitomuotojen kehittämisessä. Valtaosa säätiön tutkimusrahoituksesta suuntautuu Pohjois-Amerikkaan. www.michaeljfox.org |